Blog navigation

Latest posts

Marttiini-puukot

 

Marttiini-puukot on varastossa! Meiltä löytyy parhaat mallit kuin Ilves ja muut retkeily-, metsästys-, kalastus- ja eräpuukot.  Marttiinin puukkoja ja veitsiä on valmistettu Rovaniemellä jo vuodesta 1928 kunnioittaen tehtaan perustaja Janne Marttiinin perinteitä. Tilaa Marttiini-puukot TÄSTÄ. Muistakaa, että tarjoamme ilmainen toimitus yli 50 euroa tilauksille! Mikä on Marttinin tarina?

Johan Henrik eli Janne Marttiini syntyi 2.5.1893 Sodankylässä, Kieringin kylässä. Uskonnollisessa perheessä saatu kasvatus antoi vahvan perustan hänen koko elämälleen. Janne Marttiini oli vilkas, mutta jo lapsena hyvin kunnianhimoinen ja ahkera. "Totuus, kunnia ja nöyryys" olivat kolme tärkeää sanaa, joita hän piti elämänohjeenaan.

Vuonna 1928 Janne Marttiini perusti J. Marttiinin Puukkotehdas Oy:n Vartiokadulle Rovaniemelle. Hän kauppasi itse puukkojansa maakuntaan ja hankki näin elatuksen suurelle perheelleen. Puukkojen kysyntä ja henkilökunnan lukumäärä kasvoivat tasaisesti.

Janne Marttiini oli oman aikansa edelläkävijä; vientikauppa oli kovin epätavallista tuohon aikaan, mutta Janne oli ennakkoluuloton kauppamies ja tuotekehittelijä. Kilpailukykyisille, laadukkaille puukoille oli kysyntää, ja vuonna 1952 Janne teki ensimmäiset matkansa Yhdysvaltoihin. Hän tuli tunnetuksi maailmalla myös saarnamiehenä.

Vuonna 1952 Jannen poika Toivo Marttiini siirtyi yrityksen johtoon. Toivo Marttiini painotti henkilökohtaisia asiakassuhteita vientimarkkinoinnissa. Marttiini oli jälleen edellä aikaansa myös asiakaskohtaisten tuotteiden suunnittelun myötä: Yhdysvalloista saatu tiedustelu fileointiveitsien valmistamisesta johti mittavaan vientikauppaan 1960-luvulla. J. Marttiinin Puukkotehdas Oy sai tasavallan presidentin myöntämän arvostetun Vientipalkinnon tunnustukseksi ”poikkeuksellisen merkittävistä vientisaavutuksista” vuonna 1967.

Toivon nuorempi veli Lauri Marttiini siirtyi yrityksen johtoon vuonna 1975. Hän toimi yrityksen johtohahmona kolmen vuosikymmenen ajan.

Tänään
Nykyään Marttiinin toimitusjohtajana toimii Päivi Ohvo, joka nimitettiin toimeensa vuonna 2001.

Vuonna 2005 Marttiinin perhe myi Marttiini Oy:n koko osakekannan Rapala VMC -konsernille.

*Kiitos tiedosta Marttinni.fi-lle